Työpaikan sankareita

Andre Kaden

”Ensiavussa aika on usein ratkaiseva tekijä. Tuntuu turvalliselta pitää aina mukana Cederroth 4-in-1 Ensiapusidettä, joka on hyvin suunniteltu, joustava ja helppokäyttöinen.”

Draama, jossa oli onnellinen loppu

Kun Neuhausenin vapaapalokunnassa työskentelevä Andre sai hälytyksen hän tiesi, että asia oli kiireinen. Poika oli saanut viillon ranteeseensa ja verenvuoto oli runsasta. Cederroth 4-in-1 Ensiapusiteellä verenvuoto saatiin nopeasti tyrehtymään, ja poika vietiin sairaalaan.

Andre Kaden vastaa Neuhausenin vapaapalokunnasta, joka sijaitsee Saksassa, 60 km Dresdenistä etelään. Myöhään eräänä iltapäivänä Andre sai hälytyksen pojasta, joka oli saanut viillon ranteeseensa. Poika istui isänsä sylissä, kun he saapuivat paikalle. Ilmeni, että valtimo oli säästynyt osumalta, mutta siitä huolimatta verenvuoto oli runsasta.

– Verta todella ruiskusi ulos. Kohotimme pojan käden pään yläpuolelle ja sidoimme haavan Cederroth 4-in-1 Ensiapusiteellä. Paineside saatiin paikoilleen 30 sekuntia saapumisemme jälkeen ja se sai verenvuodon pysähtymään. Ambulanssi saapui 20 minuutin kuluttua ja vei pojan Freibergin lastensairaalaan, kertoo Andre Kaden.

Neuhausen on pieni kylä, jossa asuu 3000 asukasta. Lähimmän ambulanssin ja palokunnan vasteaika on 20–25 minuuttia. Andre, joka työskentelee kirurgin avustajana ja sairaanhoitajana, oli pyydetty aloittamaan Neuhausenin vapaapalokuntatoiminta, jotta apu olisi nopeammin saatavilla onnettomuuksien ja tulipalojen sattuessa.

– Ensiavussa aika on usein ratkaiseva tekijä. Tuntuu turvalliselta pitää aina mukana Cederroth 4-in-1 Ensiapusidettä, joka on hyvin suunniteltu, joustava ja helppokäyttöinen. Terveydenhoitoalan ammattilaisena olen erittäin vaikuttunut Cederrothin tuotteista, sanoo Andre Kaden.

Neuhausenin vapaapalokunnan ansiosta poika sai nopeasti apua ambulanssia odottaessaan, ja hän toipui täysin sairaalahoidon jälkeen.

Cederroth suosittelee

Onnettomuuden sattuessa on tärkeää toimia nopeasti ja käyttää oikeanlaisia ensiaputuotteita. Varmista aina, että työpaikallasi on riskejä vastaavat ensiaputuotteet.

Ensiapuasema

Ensiapuaseman myötä voidaan hoitaa erilaisia vammoja ja tarvittaessa mukauttaa aseman sisältöä er...

190 €

Katso tuotetta

Ensiapulaukku Large

Hyvin varustettu ensiapulaukku, joka on valmistettu mattapintaisesta muotoon puristetusta, kulutu...

72,50 €

Katso tuotetta

4-in-1 Iso ensiapuside

Neljään eri käyttötarkoitukseen: Paineside, tukiside, peiteside ja palovammaside.

6,30 €

Katso tuotetta

Tutustu sankareihimme